keskiviikkona, elokuuta 19, 2009

Miten SaaTyötodistusta

Alusta alkaen blogiin kirjoittamiseen ajatus tuli siitä että kiroittaa mieleenkiinoisia ja myönteisiä juttuja ulomaalaisena suomen maassa. Kuten huomattu aika heikosti tässä tavoitteessa on pysytty. Yhtenä haasteena on se ettei löytyy niin monta myönteistä ajatusta mainittavaksi ulkomaalaisen elämän suhteessa tässä maassa.
Niin monta kertaa tullut vastaan henkilöitä, joita on kohdeltu huonosti ja laittomasti suomalaisen työnantajan taholta. Viimeksi oli tapaus, joka oli tehnyt reilu vuosi työtä ilman mitään sopimusta eikä tietysti saanut oikeuksiaan työntekijänä ja lopuksi oli saanut potkut koska oli pyytänyt saada kirjallista sopimusta ja söönnöllista palkanmaksua. Kaveri oli ihan masentunut tilanteesat kun edes ei saanut työtodistustakaan. En voinutkaan muuta kuin ohjata hänet työsuojelupiiriin.
Oli uutisessa että suomalaisilla on vaikeuksia saada työtodistuksia, no mitä auttaa ne ulkomaalaiset joilla on lisäksi ongelmana on kielimuuri.
"Työtodistuksia karhutaan työsuojelupiirien avulla
Työntekijät joutuvat yhä useammin karhuamaan työtodistuksia työsuojelupiirien kautta. Esimerkiksi Uudenmaan työsuojelupiiri on lähettänyt tänä vuonna työnantajille kirjallisia kehotuksia työtodistuksen antamiseksi viimevuotista tiuhemmalla tahdilla.
Työtodistusta odottavan työntekijän tilanne on usein hankala, sillä ilman todistusta työsuhteen päättymisestä työntekijä ei pääse esimerkiksi työvoimatoimiston asiakkaaksi.
Yhä useampi työntekijä joutuu karhuamaan työdistusta työsuojelupiirin avulla. Uudenmaan työsuojelupiiri on lähettänyt tänä vuonna työnantajille yhteensä noin 420 kirjallista kehotusta antaa työntekijälle työtodistus tai palkkalaskelma tai molemmat.
Määrä näyttäisi olevan kasvussa, sillä koko viime vuonna piiristä lähti vastaavista asioista yhteensä 600 kehotusta. Keski-Suomen työsuojelupiiristä kerrotaan puolestaan, että ihmiset ottavat selvästi aiempaa useammmin yhteyttä saamatta jääneen työtodistuksen vuoksi..."
Yle uutisoi..


Työsopimuslaki 26.1.2001/55
Työsuojelupiiri "Työsopimuksen tekeminen ja vähimmäissisältö"

maanantaina, elokuuta 17, 2009

Turvapaikanhakijoiden Määrä Kasvussa

Maanantaina Yle uutinen kertoi turvapaikanhakijoiden raju kasvusta Suomessa kun toisaalta kerrotaan turvapaikanhakijoiden lasku määrästä Ruotsissa.
Joko suomenkin on vihdoin oikeasti virtaamassa ihmisiä ja seuraavan vuosi kymmenen aikana nähdään selvä muutosta maan väestössä ja ilmapiirissä?

"Turvapaikanhakijoille tarvitaan kipeästi sijoituspaikkoja
Pakolaisten vastaanottokeskuksia tarvitaan lisää vielä tänä vuonna. Suomen vastaanottokeskukset ovat täynnä, ja sisäministeriö tarvitsee tilat 2 000 ihmisen sijoittamiseen.
Sisäasiainministeriö käynnisti maanantaina kampanjan, jolla kuntia halutaan aktivoida ottamaan vastaanottokeskuksista oleskeluluvan saaneita kotoutumaan kuntiin. Keskuksissa 300 oleskeluluvan saanutta odottaa pääsyä omiin oloihinsa jonnekin Suomessa - ottajia vain ei tahdo löytyä.
Määrä on pieni helpotus täysille vastaanottokeskuksille. Niiden käyttöaste pyörii jo yli 90 prosentin ja tulijoita on lisää. Tänä vuonna tehtäneen uusi ennätys tulijoiden määrässä.
- Vuotuisia vaihteluita on aika paljon. Vuonna 2007 turvapaikanhakijoita oli 1 700, yleensä heitä on ollut noin 3 000. Viime vuoden luku oli 4 000 ja tänä vuonna arvioidaan, että Suomeen tulee 5 000 ihmistä, sanoo sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen......"
Näin uutisoi Yle maanantaina 17.8.09

Sunnuntai ja maanaintaina uutset kertoivat ruotsin tilanteesat samasta aiheesta
"Ruotsiin aiempaa vähemmän pakolaisia
Kuluvan vuoden alkupuoliskolla tulijoita oli vähemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla viime vuonna.
Vastaanottokeskuksissa tungos kuitenkin jatkuu, sillä yhä useampi turvapaikanhakija valittaa käännytyspäätöksistä.
Ruotsin maahanmuuttoviraston mukaan turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut tänä vuonna 17 prosenttia. Tulijoita on ollut runsaat 10 100, kun määrä vielä viime vuonna oli liki 13 000.
- Perinteisesti meille on tullut runsaasti turvapaikanhakijoita Irakista, mutta nyt tämä ryhmä on vähentynyt tuntuvasti, koska tilanne Irakissa on vakiintunut, sanoo maahanmuuttoviraston vt. pääjohtaja Christina Werner.
uutinen Iltalehdesta Sunnuntai 16.8.2009

maanantaina, elokuuta 03, 2009

Citylokki

Citylokki saalistaa varomattoman kulkijan eväät