keskiviikkona, marraskuuta 09, 2005

ID epäselvyys


Moro kansalaiset
Mitä ajattelit kun tiistaina klo 8.30 yle TV uutisesta kuulit ja näit kun uutisoitiiin ulkomaalaisista, jotka kulkevät vapaasti kahdella eri henkilöllisyys tiedoilla. Miltä nyt tuntuu kun tiedät ympärilläsi on ihmisiä, joiden identiteetti vaihtele päivä aiheen mukaan?
Kuka on syylinen? Itse kun kuulin sitä uutista töissä ja ympärilla joukko suomalaista hermostuin todella paljon. Olen hämmästynyt jotkut suomalaisten viranomaisten teoista ja kohtelusta. On niin helpoa kiusata ulkomaalaista, jonka tilanne on päivän selvää ja jatkuvasti yrittää toimia Suomen lain ja määäräysten mukaan. Viivästyttää hänen tilannen käsitelyä ja oikean vastauksen tilalle vain vastata valheellisella kielellä... On pitkä jonoa, sinulle menee vielä aikaa! Samalla kuin toiset ulkomaalaiset ehtivät samojen viranomaisten käden alta saada kahta kansalaisuutta.
Mielenkiintoista tiistain uutiseta vielä oli se että kun uutis kamera mies oli käynyt helsingin pakolaiskeskuksessa kuvamaan ulkomaalaisia ei puhuttu rehellisesti aiheesta niille ulkomaalaisille, joita kuvattiin! Valhe jälleen kerran ja valhe! Kun ne jotkut ulkomaalaiset olivat kysyneet että mistä on kyse sitten heillä oli vastattu että ei mitään kummallista vaan jotakin uutista ulkomaalaisesta. Ja tässäkin jälleen kerran rehelliset ulkomaalaiset joituivat ansaan. He tulivat kameran eteen kun luulivat että illalla uutisoidaan kansalaisille kuinka kurjai näille ulkomaalaislle menee. Ja samalla liikuttaa viranomaisia ja nopeuttaa heidän tilanne käsittelyä. Mutta todellesuudessa minä (ei kansalainen) ja sinä kansalainen kuultiin että heistä jopa varoitettiin "
Muunneltua henkilöllisyyttä voidaan käyttää rikollisuuden tai jopa terrorismin apukeinona"!
Voi teitä rehelliset maahanmuuttajat ja te herkäuskoiset Isänmaaliset ja kansalaiset.