perjantaina, elokuuta 26, 2005

Ei tällä kertaa..

Joskus kun löyty sopiva avointyöpaikka, niin sopiva että minusta tuntuu minä olen tämän työtehtävän todellinen työtekijä. Heti alusta on sellainen olo että vaikka kuinka paljon hakjoita tulee mutta kuitenkin minä olen se, joka pääse haastatteluun ja lopuksi olen minä, joka tulee valituksi tähän paikkaan. Ja kun siihen kirjoitan hakemuksen tunnelma on ihan samanlainen kuin joskus olen todella rakastunut ja kirjoittanut sydämmesta ihastuneen rakkaus runon. Minusta tuntuu että varmasti tämän hakemuksen käsittelijä tuntee sen läpi minun ansaitsevan tämän paikkaan.
Hakemus lähtee ja aika kuluu ja sitten joskus tulee vastaus seuraavasti jos sitäkin tule:
kiitämme mielenkiinnostasi yllämainittua tehtävää kohtaan. Olemme nyt täyttäneet tehtävän, mutta valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun.
Hakemuksesi säilyy kuitenkin käytettävissämme avoimena hakemuksena
..”
No, voinko sanoa että siihen tottu, tuskin näin on. Tätä pari lausetta muistan ulkoa ja nämä ovat tosi epämielyttäviä minulle. Joskus minusta tuntuu että yllä mainitsemani viesti on oletus viestinä siellä tietokannassa valmiinä ja jonkun ajan kuluttuva se aktivoitu ja osuu aina minun nimeeni.
Kiinnostava tässä on se että en pety koskaan. Eivätkä koskaan tämän kaltaiset oletus viestit masentaa minua, koska minä olen runoilija ja voin yhä rakastua uudelleen ja uudelleen kunnes se täytää koko elämääni.

keskiviikkona, elokuuta 24, 2005

Maahanmuuttajanaiset ja väkivalta

On maahanmuuttajanaisia, joihin kohdistuu väkivalta mutta eivät tietää mistä hakea apua.

Tähän on julkaistu Maahanmuuttajanaiset ja väkivalta Opas sosiaali- ja terveysalan auttamistyöhön.
Seuraava teksti on suoran lainattu Sosiaali- ja terveysministeriön sivulta :
Väkivaltaa kokenut nainen ei löydä apua, jos ei osaa kieltä eikä tiedä mistä kysyä. Maahanmuuttajanaisen auttajaa neuvoo opas Maahanmuuttajanaiset ja väkivalta. Opas sosiaali- ja terveysalan auttamistyöhön. Opas julkistettiin Helsingissä torstaina 18. elokuuta. Ohjeita maahanmuuttajanaisten auttamiseen tarvitsevat sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden lisäksi poliisi-, oikeus- ja työvoimaviranomaiset sekä maahanmuuttajakoulutuksen järjestäjät.
Opas auttaa työntekijöitä havaitsemaan asiakkaidensa kokeman kulttuurisidonnaisen väkivallan ja puuttumaan siihen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Nykyisin väkivalta jää usein havaitsematta, kunnes uhri joutuu vakavaan väkivaltatilanteeseen. Opas sisältää käytännön ohjeistuksen väkivaltakierteen katkaisuun, jonka onnistuminen edellyttää useiden ammattilaisten osaamista ja yhteistyötä. Maahanmuuttajanaisiin ja -tyttöihin kohdistuva väkivalta voi olla parisuhdeväkivaltaa, mutta myös kunniaan liittyvää väkivaltaa, pakkoavioliittojen järjestämistä, tyttöjen ympärileikkauksia, syrjintää tai rasistista väkivaltaa. Jo ennen Suomeen saapumistaan naiset ja tytöt ovat saattaneet kohdata väkivaltaa sodissa tai konflikteissa tai joutua ihmiskaupan uhriksi.
Uhrin tarvitsema apu riippuu hänen kotoutumisestaan eli kulttuurisen sopeutumisprosessin vaiheesta. Väkivalta vaikeuttaa maahanmuuttajan kotoutumista ja aiheuttaa pelkoa, jota voimistavat virheelliset käsitykset omista oikeuksista. Siksi maahanmuuttajanaisille on jaettava aktiivisesti tietoa suomalaisesta palvelujärjestelmästä ja lainsäädännöstä.
Opas on tehty sosiaali- ja terveysministeriön, työministeriön ja Monika-Naiset liitto ry:n yhteistyönä. Se perustuu sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden haastatteluihin, järjestötyöstä saatuihin käytännön kokemuksiin sekä pohjoismaiseen kirjalliseen aineistoon.
...
Ja tässä on tähän asian liittyvät linkit
Sosiaali- ja terveysministeriö
Maahanmuuttajanaiset ja Väkivalta Opas (pdf muodossa)

tiistaina, elokuuta 23, 2005

Perusteettomat turvapaikanhakijat

Olen tavannut montaa ihmistä, joiden turvanpaikkahaku käsittely on heidän mielestä liian pitkästynyt. Usein on masentava heille kun lähes neljää vuotta kestäneen käsittely prosessi lopussa johtaa kartoitusta Suomesta. Ajattelin itsekseni että kyllä on todella rankka olla niin pitkään ajan tekemättä mitään ja joka päivää olla kovasti huolissaan ja jännittynyt siitä että minkälaisen vastauksen lopun lopuksi saa.
Nyt Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa sisäministeri Kari Rajamäki korostaa, että turvapaikkajärjestelmän tarkoitus on antaa suojelua sitä tarvitseville eikä sitä hyväksi käyttäville… Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen ei valtion tulisi maksaa heille enää mitään…

Lue uutisen mtv3 sivulta

..Toivottavasti kukaan turvapaikan oikeutettu ei joudu uhriksi tässä väliin…

sunnuntaina, elokuuta 21, 2005

Ilmainen Internetpalvelu

Tamperelaisille asukaille jaettiin nyt viikonloppuna "ahjola" lehden. Lehden takakansilla oli mielenkiintoinen mainos "MAKSUMATTOMAT KURSSIT!". Tampereella on monia netti palvelu pisteita, joissa kansalaiset saavat käyttää internetia ja tutustua tietotekniikan perusteellisesti.
Erittaäin huomavainen teko niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät paljon mitään tietää tietokoneesta. Tuli mieleen siitä että monissa Aasian ja Lähi-idän maissa useinTamperen kokoisissa kaupungeissa jopa maksulliseti nettin käyttö on vain unelma kansalaisille. Vaikka itselle ei lainkaan tulee tarvetta käyttää tätä palvelua mutta epäilemättä viranomaiset ansaitsevat lämmin kiitoksen.
Kun vierailet palvelun sivun heti silmin pistää seuraava teksti:
Voit käyttää nettipisteitä sähköiseen asiointiin, kuten Internet-sivujen selaamiseen, tiedon hakuun, pankkiasiointiin ja WWW-postin lukemiseen. Koneen käyttö on lähes kaikissa tapauksissa maksutonta. ...







..palvelun kotisivu.
.

perjantaina, elokuuta 19, 2005

Maahanmuuttajanaiset

Joskus on tullut ajatetua että miksi täällä Suomessa myös jotkut naisia pahoin pidellään. Suomessahän on Tasa-arvolaki miksi sitten jotkut joutuvat kärsimään toisten julmuudesta. Likainen sääntö " vahvat alistavat heikompia"!
Ajattelin asia maahanmuuttajanaisista. Lopun lopuksi vain pieni prosentti niistä tietävät että kun mies kotona hakkaa tai
pahoinpitele häntä niin hänellä on oikeus hakea apua viranomaisilta.
Törmäsin jutun yle sivulle, joka heräti ajatukset jälleen kerran.

Maahanmuuttajien kokema väkivalta ongelma

Maahanmuuttajanaisiin kohdistuva väkivalta jää Suomessa edelleen usein havaitsematta. Keskimäärin jopa runsaat kaksi viidestä somalinaisesta ja viidesosa virolaisnaisista on kokenut parisuhteessaan tai sen ulkopuolella väkivaltaa. Venäläisnaisista vastaavaa kertoo joka kuudes... jatko juttu Yle.fi

Tiedoksi joitakin linkeja
Minna

Helsinki Group on Women and Science
Suomi-neito

sunnuntaina, elokuuta 14, 2005

Mr Afghansitan



Mr Afghansitan valittin kilpailussa, joka pidettiin Kabulissa.
Khosrow Bashiri ikä 23 vuotta ja paino on 96 kg voimistelu kilpailussa voiti ja hän vei samalla Mr Ahghanistanin itselleen.
Lähde: BBC

lauantaina, elokuuta 13, 2005

Suomen laki suomeksi


Suomessa on laki, jonka mukaan suomen yhteiskunta saa järjestyksen. Yllätys ja kiinnostava puoli tässä meille, jotka tulemme EU-aluen ulkopuolelta on se että tällä lakia noudatetaan. Toimi laillisesti ja hae oikeutesi lain perustella.
Meille ulkomaalaisten tiedoksi, jotka eivät tunne hyvin Suomen laki asiat tässä on internet sivu, josta saa tarvittavat tiedot eri asioista.
Jos olet töissä etkä vieläkään tarkalleen ole varmaa työntekijän ja työnantajan lain oikeuksista ja velvollisuuksista niin Seuraava kirjoitus olisi hyväksi:
Työsuhde - Virka
"Työoikeus on laaja oikeudenala, jonka eri osa-alueita sääntelevät eri lait. Työsuhde- ja virka-asioita varten
on olemassa myös omat lakinsa. Työsopimuslaki soveltuu ensinmainittuun, kun taas valtion virkamieslaki määrää
virkasuhdetta koskevista asioista. Työoikeuden lainsäädäntö käsittelee myös mm. nuoria työntekijöitä, työnantajan
ja työntekijän oikeuksia ja velvollisuuksia sekä työ- ja virkasuhdetta."

laki24.fi

Tämän sivun vasemalla laidalla olen lisänyt laki24 linkin.

torstaina, elokuuta 11, 2005

syyrialainen nainen


Jos täällä Suomessa me luullaan että kaikkissa arabialaisissa maissa naisten naama kokonaan huivin peitossa eikä he ovat juuri yhtään kauniita, täytyy sanoa että olemme erehtyneet.









syyrialaiset tytöt esintyvät finaali malli kilpailun saavutuksen jälkeen.
Lähde: BBC

Suukko













Vain Pieni Suukko..

keskiviikkona, elokuuta 10, 2005

Terroristi

On paljon ulkomaalaisia, jotka eivät edes uskalla tutustua uusiin ihmisiin ja vaihda yhteistietoa muiden kanssa. Tiedäkä miksi? Yksinkertaisesti he pälkäävät että joku vahingoitta heitä. Pelko siitä että joku saatta uhata heidän turvallisuutta.
Suurin osa tummista ihmisistä, jotka ovat Suomessa he ovat vainottuja tai jopa hedän elämä on ollut vaarassa omassa kotimaassaan. Eli nämä ihmiset ovat uhria ja turvautuneet turvalliseen elämään ja tämä on syy muutto Suomeen.
On aivan väärä syytä nämä ihmiset terroristista. Nämä ihmiset perin pohjin vihaavat sotaa ja levottomuutta. Siitä syystä että nykypäivänä uutisista kuule lähes aina että terrorismi ja Islamin uskontoa ovat yhtä ja sitten oletetaan arabialaisen muslimiksi ja sitten kaikki tummat ihmiset arabialaiseksi ja tämän langan molemmat päät sidottan yhteen saman piiriin, mutta tämä fakta on täysin väärin.
Hyvä tietää:
  • ihmisia aina pitää katsoa yksilönä
  • kaikki arabialaiset eivät ole muslimia
  • kaikki tummat ihmiset eivät ole arabialaisia
  • kaikki muslimit eivät ole terroristia
  • tumma ulkomaalainen ja terroristi ovat kaksi aivan eri asia toisistaan
  • Ja tärkein osa: ulkomaalaiset vihat jopa enemmän kun muut terrorismia koska he kärsivät kaikista enintään

Joten ULKOMAALAISIN voi lähestyä ja tutustua, hän on lämmin henkinen, ystävällinen ja rauhan rakastava.

perjantaina, elokuuta 05, 2005

Naisten ympärileikkaus


Naisten ympärileikkaus

Mitä? Anteeksi kuinka? ..kuulinko oikein, mitä sinä sanoit.?” Sanoin kaverilleni vuosia sitten, joka puhui ”Naisten ympärileikkauksesta!”
Uskomatonta, julma tekoa.
Olen asunut sellaisessa maassa, joissa hallitus päättä ihmisten vaatetuksesta, ruokalajista ja jopa siitä että minkälaisia asioita saa pyöriä päässä mutta ilmeisesti vielä en ole ollut kuullut kaikkia.
Jossain maassa uskonnon perusteiden mukaan hallitus salli että tehdään heikolle pienokaiselle suloiselle tytölle ympärileikkausta. sitä minä en ymmärrä että kuinka joku vanhimmat niin julmasti kohtelevat oman lapsena ja samalla väittävät että rakastavat lapsiaan. Jos tämä teko on rakkaudesta sitten kylä minä vihaan rakkautta. Ikävä on se että naisten ympärileikkaus tapahtuu niissä maissa, jossa vanhemmat itse ovat hallituksen ja uskonnon puolesta sorrettuja.
Toivottavasti pian järki herää ja annetaan naisia olla niin kun luonnostaan ovat kauniita.

Jälleen kerran järkyttyin ja säälin niitä naisia kun luin seuraavan jutun Yle.fi sivulta.

Naisten ympärileikkaus lisää lapsettomuutta

Naiselle tehty ympärileikkaus voi aiheuttaa hedelmättömyyttä, ilmenee ruotsalaistutkimuksesta. Tutkijoiden mukaan lapsettomuuden todennäköisyys kasvaa leikkauksen laajuuden myötä.

..Lue itse loppuun Yle:stä..