En osa yhtään sanoa miltä tuntu kun ihan pienenä lapsena oppi kävelemään ensimmäista kertaa. Enkä kauhean hyvin muista miltä oikein tuntui kun huomasin että olen oppinut suomea koska se tuli vähitellen opittua ja vielä edelleen oppiminen jatkuu. Mutta voin sanoa miltä tuntuu kun tänään minä opin luistella. Tänä vuonna tämä oli neljäs kertaa kun illalla myöhään kävin luistelemassa. Luistelu kenttä oli tyhjää ihmisesta ja siellä olin vain minä. Aloitin luistelua ja olin yhtä huono kuin edellinen kertaa. Lähes tunnin verran "luistelin" ja oli kiinnostava tietää mitä ne Suomalaiset ajattelevat, jotka sieltä kävelivät ohi. Todella surkeasti luistelin ja välillä ajattelin että onko niin että en ikinä oppi luistelua. En tietä miksi sitte äkkiä kanava vaihtui ja rupesin miettimään ajatuksia kuin "Tekemällä oppii, harjoittelu tekee mestariksi, kun jaksaa jatkaa niin hyvä tulee".
Arvatka mitä? Hetken huomasin että yes minä opin ja tuntui että luistimet ohjaavat minut enkä minä niitä. Oli kyllä riemun ja ilon aihetta. Purkasin tunteitani muutaman kerran huutamalla. Tänään on 29.12.2005 ja yli Kolmenkymmenen ikäisenä minä opin luislelun. Neljän kerran harjoituksessa olen kaksi kertaa loukkaanut todella pahasti itseni kun olen kaatunut. Rakastan luistelua ja se on ihana laji.
