maanantaina, kesäkuuta 15, 2009

Kaikialla Räjähdys

Näköän kaikkialla jotain/joku räjähtää. Jezhwan ilmoittaa puhuu iranin kansannoususta kun taas Suomessa räjähdys on tapahtunut Suomusjärven vastaanottokeskuksessa. Missä on turvallista olla?!
"SPR:n vastaanottokeskuksen pihalla Salon Suomusjärvellä sattui räjähdys maanantain vastaisena yönä. Kukaan ei loukkaantunut, mutta räjähdys rikkoi vastaanottokeskuksen ikkunoita ja rakenteita.
Räjähdys tapahtui puoli neljän aikaan aamulla. Hieman ennen räjähdystä paikalta oli poistunut kaksiovinen valkoinen henkilöauto, jossa oli musta kylkilista. Auto oli lähtenyt Karjalohjan suuntaan. Salon poliisi tutkii asiaa ja pyytää havaintoja autosta. Vastaanottokeskuksessa on tällä haavaa parikymmentä turvapaikan hakijaa. Heidän turvallisuutensa takaamiseksi lisätään vartiointia sekä päivällä että yöllä, kertoo apulaisjohtaja Päivi Nikkola." Yle uutisoi.

torstaina, kesäkuuta 04, 2009

Tiukennuksia Turvapaikanhakuun

Ovatko kaikki suomeen turvapaikka hakijaa tulokkaat turva-avun tarpeessa? Joku voisi ajatella että kukaan ei tule suomeen ellei hänen henki olisi vaarassa sodan takia kotimaassaan.Ilmeisesti tämä väitte ei ihan pitää paikansa.
Mutta eihän suomen valtiokaan halua ottaa vain onnettomat pakolaiset maahaan. Suomeen muuttoon asiassa on monia syitä ja tekijoita. Osa maahaanmuuttjilla oikeasti henki on vaarassa omassa kotimaassaan ja heillä ei ole vallinnanvaraa vaan lähtevät länsimaahaan, mihin UK jakaa heidät. Miksi suomi nyt ottanut tiukan linjan maahaanmuuttjiaa kohtaan? Näyttä silta että niiden tulokkaiden tarinoita epäillään. Onko oikeasti nämä maahaanmuuttajiat pelavat reilu pelejä suomen laki ja maahaanmuutto viraston kanssa ja eivät käyttää näitä tilaisuuksia hyväksi? Minäkin olen ulkomaalainen ja ulkomaalaisten kanssa tekemisessä ja tässä asiassa näkemykseni on paljon laajempi kuin suomalaisella. Kuitenkin sanoisin "jos ihmiset kaikissa muissa asioissa osavat olla rehtiä niin tässäkin voivat olla, mutta kun eivät ole".
Tässä on Ylen uutinen asiasta(Turvapaikanhakuun esitetään tiukennuksia). Mieleenkiintoista, olin kuullut Astrid Thors:ista että hän pitää kovasti ulkomaalaisten puolta.